Welcome to my portfolio.

Lotta-Pia Kallio, visual artist.

Born in Rauma, Finland 1969.

Artisan and master of education. Graduated art teacher from the University of Art and Design Helsinki in 2001.

Work as an artist and visual arts lecturer in Salo, Finland. Have participated in both domestic and foreign exhibitions since 1996.

I mostly work with textile and video. I also use old objects; reassembling pieces into new stories and realities. My works often reflect the past: I´m trying to catch the time passing by, understand the events around; rewinding and playing in slow motion. My works are often surrealistic,  challenging the viewer to look from different perspective. 

In textileart I mainly embroider by hand. The slowliness gives time to think and focus. Stitches connect parts togerher. The working process itself is a ritual: used and broken change shape and born into another creatures. 

Videoworks touch the idea of Gesamtkunstwerk, I don´t work with big productions. I make all elements of the video myself: Paintbrushes, clothes, masks. ect. Each element works also independently as artworks. I film usually alone with actress and edit videos myself. That way I can work with my idea and let it develop in time.” 

”TYÖHUONE KESKELLÄ ELÄMÄÄ

Kun kuvataiteilija Lotta-Pia Kallio alkaa puhua taiteellisesta työstään, hän käyttää käsiään. Hänelle teosten juuret ovat usein materiaaleissa, niiden fyysisessä tunnussa. Siinä, mitä sormenpäät hänelle kertovat. Samat sormet, jotka hänen puhuessaan hierovat ilmaa.

Kallio (s. 1969) on ensimmäiseltä koulutukseltaan tekstiiliartesaani, ja tekstiili on säilynyt yhtenä hänen tärkeimmistä materiaaleistaan. Teoksissaan hän on yhdistänyt esimerkiksi kankaalle painettua kuvaa ja kirjontaa sekä ommeltuja pehmo-otuksia, joiden sisuksista röntgenkuvat paljastavat teräviä esineitä.

Työhuoneen Kallio on perustanut perheensä kotitaloon Salon keskustaan. Pienen työhuoneen lisäksi Kalliolla on käytössä 20-neliöinen materiaalivarasto ulkorakennuksessa.

Kotitaloa on viime vuosina remontoitu, joten työhuone on vaihtanut paikkaa. Se on kuitenkin aina ollut olemassa, omana tilana, johon taiteilija voi intensiivisimmässä työvaiheessa koota näkyville kaiken teoksen teemasta keräämänsä lähdeaineiston. ”Kun teos on valmis, siivoa työhuoneen. Sitten en välttämättä käy siellä viikkoihin.” Kallio kuvailee.

Tekstiilien ja erilaisten luonnonmateriaalien lisäksi usein käytössä ovat myös tussi sekä akryylivärit. Fyysisten taide-esineiden lisäksi Kallio tekee mediataidetta, siis videota ja valokuvaa. Hän teki ensimmäiset videonsa 2000-luvun alussa ja on sittemmin saanut teoksiaan useisiin ulkomaisiin näyttelyihin.

Tosin videoidenkin taustalta paljastuvat löytöretket erilaisiin materiaaleihin. Ensimmäiseen videoteokseen Kallio kuvasi silkkikankaan liikettä. Kun videon aiheeseen tuli muste, työ alkoi väriaineen olemukseen ja siihen kastettavien siveltimien perusteellisella tutkimisella.

”Työtä ideoidessani haluan löytää mahdollisimman paljon tietoa kyseisestä teemasta, luen tietokirjoja ja fiktiota, etsin kuvia ja tutustun materiaaleihin. Taustatyöstä jokin pieni osa päätyy lopulta teokseen. Haluan päästä aiheessani syvälle, niin että valmis työ on muutakin kuin visuaalisesti kiinnostavaa pintaa”, Kallio kertoo.

Videotöihin hän ei laadi käsikirjoitusta, vaan keskittyy visuaaliseen ideaan. Kuvaukset hoidetaan yleensä päivän tai parin aikana yhdessä videolla esiintyvän henkilön kanssa. Sitten Kallio käsittelee kuvamateriaalia digitaalisesti. Tavoitteena on välttää dokumentoivaa ilmaisua ja pyrkiä maalaukselliseen liikkeeseen kuvassa.

Kuvauspäivien jälkeen työ tapahtuu pääosin tietokoneen ääressä istuen. Kun kone ei ole käytössä, se siirretään pois näkyvistä.

”Editointivaihe saattaa kestää useita kuukausia riippuen siitä, kuinka kiire työn valmistumisella on. Kuvaan ja editoin mielelläni yksin, jotta suhteellisen intuitiivisesti toimiva prosessi pysyy hallussani ja idea selkeänä.”

Kalliolla on myös taito löytää avukseen eri alojen osaajia silloin, kun hän haluaa oppia jotain uutta. Viimeksi hän sai hyviä neuvoja videotyöhön, johon tarvittiin animointi-osaamista.

Päivätyö yläkoulun kuvataideopettajana tarkoittaa, että aikaa taiteelle on rajallisesti. Kun taiteellinen työ on sitten prosessissa, keskittyy Kallio siihen intensiivisesti.

”Koen, että välillä työskentelyni muistuttaa muurahaisen vaellusta, kun etsin työlle suuntaa. Kuljen kotona hajamielisenä, kunnes teoksen ongelma ratkeaa. Kun suunta on selvillä, pystyn jo keskustelemaan muistakin asioista”, Kallio kuvailee.

Olennaista on, että työhuone on lähellä juuri silloin, kun sitä haluaa käyttää.

”Minulla oli aiemmin työhuone Halikossa, oikein idyllinen pieni talo. En kuitenkaan saanut siellä aikaiseksi juuri mitään, koska työhuoneelle piti varta vasten mennä ja ajatus ennalta määritellystä luovan työn ajasta ahdisti. Koin, etten osaa olla taiteilija oikealla tavalla.”

Sittemmin Kallio on oppinut, että jokaisen täytyy löytää oma tapansa tehdä taiteellista työtä. Hänelle sopii se, että työhuone sulautuu saumattomasti osaksi muuta elämää.

Hän hakeutuu mielellään erilaisiin projekteihin ja työryhmiin muiden taiteilijoiden kanssa.

”Hyvässä työryhmässä yhdistyvät ilo ja turvallinen ympäristö, jossa voi tehdä hullujakin kokeiluja. Sellaisesta jää aina jotakin hyvää myös jokaisen omaan henkilökohtaiseen työhön.”

Projekteihin ja näyttelyihin kuuluvat tiukat aikataulut. Kallio tunnustaakin haaveilevansa säännöllisesti deadlineista vapaasta elämästä. Tässä kuvitelmassa hän työskentelisi työhuoneellaan kiireettömästi, uusien teosten maailmaan spontaanisti heittäytyen.

”Oikeasti työn aloittaminen vaatii kuitenkin jonkin ulkopuolisen sykäyksen, jonnekin luvatun teoksen tai tulevaisuudessa häämöttävän näyttelyn” hän sanoo.

Viime aikoina Kallion käsittelyyn ovat päätyneet vanhat käsin piirretyt kaukolämpökartat, joiden pintaa hän täyttää pigmenttiväreillä maalaten. Karttakäärö läytyi Salon virastotalona toimineen, sittemmin puretun Heikolan talon vintiltä. Materiaali vei jälleen kerran taiteilijan mukanaan.”

Mari Areva: Tarinoita työhuoneelta, (Kuva elää, Salon taiteilijaseura 50 vuotta –julkaisu, Salon taidemuseon julkaisuja 2018)